Ruotsissa yhdyskuntaseuraamusjärjestelmää on pyritty yhtenäistämään ja selkiinnyttämään useammassa laajassa rikosseuraamusjärjestelmää koskevassa kokonaisuudistuksessa 1970-luvulta lähtien. Tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen vankeusrangaistuksista yhdyskuntaseuraamuksiin. Uudistusten yhteydessä yhdyskuntaseuraamuksia on monipuolistettu liittämällä käytössä oleviin seuraamuksiin erilaisia yhdistelmävaihtoehtoja, ottamalla käyttöön kokonaan uusia seuraamuksia ja aikaistamalla sekä yksilöllistämällä ehdonalaisen vapauttamisen käytäntöjä yhdyskuntaseuraamuksia hyödyntäen.
Rangaistuslajin valintaa koskevan rikoskaaren 30 luvun säännöksistä suurin osa keskittyy ehdottoman vankeuden käytön ohjaamiseen. Lisäksi tässä yhteydessä säädetään yhteisen rangaistuksen määräämisestä (2 ja 3 §). Luvun 1 §:ssä määritetään rangaistuslajien välistä suhdetta toteamalla vankeus ehdollista tuomiota ja suojeluvalvontaa ankarammaksi seuraamukseksi. Tuomioistuimia kehotetaan yleisesti kiinnittämään erityistä huomiota seikkoihin, jotka puhuvat vankeutta lievemmän seuraamuksen puolesta (4 §).
Laissa ilmaistuja ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen päätöksenteon kriteerejä on siis kolme: rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja hänen aikaisempi rikollisuutensa. Näistä teon vakavuus ja tekijän syyllisyys liittyvät selvästi rikoksen moitittavuuteen. Vakavuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota teolla aiheutettuun vahinkoon ja vaaraan. Mitä vakavampi rikos on ja mitä suurempi rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys, sitä painavammat syyt puhuvat vankeuden ehdottomuuden puolesta. Aikaisempaa rikollisuutta arvioitaessa voidaan periaatteessa ottaa huomioon kaikki aikaisempi rikollisuus, myös sakkorangaistuksiin johtaneet teot. Käytännössä suurin merkitys päätöksenteossa aiemmalla rikollisuudella on kuitenkin silloin, kun tekijälle on jo aiemmin tuomittu yksi tai useampi ehdollinen vankeusrangaistus, ja on arvioitava edellytyksiä vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen edelleen ehdollisena.
Suomen rikosoikeudellinen järjestelmä perustui pitkään suhteellisen harvoille seuraamuksille. Järjestelmä pyrittiin niin kutsutun uusklassisen rikosoikeuden tavoitteiden mukaisesti pitämään mahdollisimman selväpiirteisenä ja seuraamukset ennakoitavina. Rikoksentekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien tai olosuhteiden ei haluttu vaikuttavan seuraamusten sisältöön.
Oheissakko voidaan tuomita myös silloin, kun tuomittavan rikoksen rangaistussäännöksessä ei ole säädetty mahdollisuutta sakkorangaistukseen.
Yhteensä valvontaan sisältyvien tapaamisten ja ohjelmien sekä seuraamusselvitysten ja vankeudeksi muunnettujen valvontojen kustannukset olisivat näin arvioituina noin 3 700 000 euroa vuodessa. Ehdotusten kustannusten arvioinnissa on poikkeuksellisen paljon epävarmuustekijöitä.
Rikosseuraamuslaitokselle aiheutuvat kustannukset poikkeavat rangaistuksen todellisista kokonaiskustannuksista, jos seuraamukseen sisältyy myös jonkin muun tahon vastuuta rahoituksesta. Yleensä näissä tilanteissa on kysymys yhdyskuntaseuraamuksiin sisältyvistä julkisista päihdehoidon palveluista, joihin rangaistusta suorittava on oikeutettu kuntalaisena ja jotka voidaan samalla hyväksyä seuraamuksen osaksi.